perjantai 4. tammikuuta 2019

Helluntaiherätyksen tila

Tienhaarassa, RV

Syitä seurakuntakasvuun ja sen sammumiseen

Jyrki Iso-Hella on pyrkinyt etsimään myös syitä siihen, mihin helluntailiikkeen kasvu ensimmäisenä 80 vuotena perustuu. Hänen mielestään monia selittäviä tekijöitä on löydettävissä.

– Uusien seurakuntien perustaminen, naisten toiminta erilaisissa julistustehtävissä ja uskovien evankelioimisnäky, hän luettelee.

– Uusien seurakuntien perustaminen on todettu useissa tutkimuksissa olevan paras ja nopein tapa voittaa uusia ihmisiä Kristukselle. Lisäksi helluntaiherätyksen alkuvuosikymmeninä naiset osallistuivat käytännössä kaikkiin seurakunnan tehtäviin ja olivat itse asiassa synnyttämässä suurta osaa maamme helluntaiseurakunnista. Kolmas kasvua selittävä tekijä on selkeä ja voimakas opetus kaikkien uskovien vastuusta sielujenvoittamistyössä. 

Iso-Hella muistuttaa, että seurakuntien määrätietoinen panostus esimerkiksi lapsityöhön, teetupa- ja katuevankeliointiin, telttakokouksiin sekä aktiotoimintaan on tuottanut myös hengellistä tulosta, mikä on näkynyt seurakuntakasvuna.

Mutta myös kasvun esteitä on mahdollista tunnistaa. Iso-Hellan mukaan niitä ovat muun muassa seurakuntien rakenteiden jäykkyys, vastuunkantajien omien reviirien suojeleminen, heikko näkemys armoituksiin perustuvasta organisaatiosta, naisten  toimintamahdollisuuksien rajoittaminen, määrän korostaminen laadun kustannuksella sekä toiminnan yksipuolistuminen.

– Vaikka monien seurakuntien toimintaa vaivaa runsaudenpula ja jäsenten uupuminen, seurakuntien johto on usein päätynyt korostamaan yksipuolisesti vain joitain toimintamuotoja. Terveen kasvun näkökulmasta seurakunnassa tulisi huomioida tasapuolisesti kaikkien eri armoitusten olemassaolo, Iso-Hella painottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti